Niitä näitä

Australiassa on väestönlaskenta. Se tapahtuu kerran viidessä vuodessa ja kaikkiin osoitteisiin lähetetään lomake johon pitää merkitä kaikkien asukkaiden tiedot, jopa meidän lyhytaikaisten. Se näytti monimutkaiselta ja Aurelie ehdotti ettei täytetä sitä lainkaan, ja jos joku tulee valittamaan, sanotaan että ollaan tyhmiä ulkomaalaisia eikä me tiedetty. No joka tapauksessa se koko juttu vaan unohtui meiltä, kunnes joku täti tuli meidän ovelle eilen ja pyysi että me täytettäisiin se. Aurelie koitti ulkomaalaisjuttua, mutta se täti sanoi väsyneen näköisenä: ”täyttäkää nyt vaan se lomake ettei mun tarvi tulla tänne enää”.

Mä alan menestyä keittiössä. Me kutsuttiin eilen saksalainen Stephan illalliselle ja mun tarkoitus oli tarjota perunamuusia, lihapullia ja puolukkahilloa mutta se tyssäsi siihen ettei meillä ole vatkainta muusia varten, puolukoita ei täällä ole varmaan olemassakaan ja lihapulliin tarvitaan perunajauhoa mutta sitä en ole löytänyt mistään kaupasta. Enkä löytänyt mitään muutakaan suurusteen tapaista. Keitettiin siis vaan perunoita ja tein lihapullia ilman perunajauhoja, ne oli suosittuja. Tänään olin Glenelgissä Pierrickin luona illallisella ja tein niille jälkkäriksi mustikkapiirakkaa ja se sentään onnistui, vaikka taikinaan olis pitänyt laittaa piimää ja sitä en tietty myöskään löytänyt. En olis uskonut että täältä löytyy pakastemustikoita, mutta olihan niitä, ja ne on valtavan isoja!

Gladys, kampukseni kansainvälisten opiskelijoiden kontaktihenkilö, soitti mulle tänään. Adelaiden kaupunki haluaa kuulemma mainostaa Adelaidea opiskelukaupunkina enemmän länsimaalaisille opiskelijoille ja tekee siksi kuvauksia mainoslehtisiä ja muita julkaisuja varten. Ne haluaa kuvata kuutta iloista länsimaalaista vaihtaria Adelaiden kuuluisissa paikoissa, niin että potentiaaliset tulevat ulkomaalaiset opiskelijat miettii ”hmm, kivan näköinen kaupunki ja onpas nuo opiskelijatkin tyytyväisen näköisiä” ja mua pyydettiin osallistumaan! :D meen totta kai, sehän on suuri kunnia, vaikka joudunkin jättämään väliin pari luentoa. Suomikin haluaa kehittää imagoaan opiskelumaana ulkomaalaisten opiskelijoiden silmissä, tässä voisi olla yksinkertainen vinkki.

Elämä täällä alkaa kohta asettua aloilleen. Maanantai-iltaisin saa ilmaisen pihviaterian, keskiviikkoisin meillä on illallinen Glenelgin poikien kanssa vuoroin meillä, vuoroin niillä, torstaisin on ladies night PJ’s yökerholla. Mutta en haluaisi tänne mitään rutiineja, aika on niin lyhyt ettei mitään ole varaa tehdä kahta kertaa. Edes mihinkään kahvilaan tai pubiin ei kannata mennä kahdesti, niitäkin on niin valtavasti. Jos viikonloput on vapaita, niistä on otettava kaikki irti. Täällä on niin paljon tekemistä ja näkemistä, ja niin hirvittävän vähän aikaa. Koko ajan on kiire. Oon juhlissa ja retkillä tavannut kivan tuntuisia tyyppejä lähimpien vaihtaripiirien ulkopuolelta ja nyt oon alkanut ottamaan niihin yhteyttä ja pyytelen niitä kahville ja lounaalle. Tänään tapasin kiinalaisen tytön, huomenna lounastan indonesialaisen pojan kanssa. Kaiken haluaa nähdä, kaikkea kokeilla, jokaista tavata. Täytyy yrittää nauttia joka minuutista, ja samalla tehdä huomioita, kuulla ja oppia mahdollisimman paljon. Missä välissä täällä ehtii muka opiskella?