bushwalk

Heippa! Meidan bushwalk-vaellus viikonloppuna oli ihan huippu (tai kuten taalla sanotaan, se oli ihan "gold" tai "champion")! Olin siis wilderness & adventure kurssini puolesta bushwalking reissulla Flinders Ranges vuoristossa Adelaidesta 6h pohjoiseen, laaksossa nimeltaan Wilpena Pound. Me herattiin lauantaiaamuna klo 5:30 ja mentiin Magill kampukselle, mista opettajamme ja vankan kokemuksen omaava erasusi Peter eli PK ajoi koko porukan yliopiston pikkubussilla Wilpenaan. Oli ihanaa etta Morten, Cameron ja Alina on samalla kurssilla ja nekin tuli. Loput olikin ihka aitoja ausseja, tulevia liikunnanopettajia useimmat, ja meita oli yhteensa 14.

Onneksi meilla oli ihan mahtava saa joka suosi meita koko ajan. Ainoastaan yot oli kylmat kun aurinko siirtyi Euroopan puolelle lammittamaan. Koko laakso on rutikuiva (sadetta 30 cm vuodessa) ja pelkka kipina olis takuulla saanut aikaan suuren metsapalon. Viimeisin oli 10 vuotta sitten.

Meidan piti kantaa mukana kaikki juoma- ja ruuanlaittovesi, noin 8 litraa jokaista kohti. Ruoka tehtiin trangioilla ja se ostettiin itse etukateen. Mortenille ja Camille tama oli noin kuudes "field trip" koska niilla on vain taman tyylisia kursseja, ja ne kokkasi meille mahtavat sapuskat. Aamiaiseksi oli muun muassa munakasta ja paahtoleipia maapahkinavoilla ja marmeladilla. Kuivuuden takia avotulen teko oli kielletty ja meilla oli siksi kynttiloita iltoja valaisemassa. Muut naureskeli meidan "kansainvalista keittiota" hienoine ruokineen ja kynttilavalaistuksineen :) Eka yo me nelja nukuttiin taivasalla ja tuijotettiin huulet pyoreina tahtitaivasta ja valtavaa taysikuuta. Tahtikuviot on erilaiset taalla etelaisella pallonpuoliskolla ja me ihmeteltiin niitakin vahan aikaa. Yo oli kylma viidesta vaatekerrasta huolimatta. Alla kuva ekan taivasalla nukutun yon jalkeen (huom. kuten kuvasta nakyy olin tyontanyt Mortenin unissani pois makuualustoilta - suoraan kengurunkakkaan. Sita oli joka puolella).

Toisena paivana me kiivettiin St Mary's Peakille joka on yksi laaksoa ymparoivista vuorenhuipuista. Kovaa rehkimista mutta nakymat sen arvoiset! Silla reissulla on kuulemma jotkut turistit menettaneet henkensakin ja mietein sita kun kasien avulla raahasin itseani kiven lohkareelta toiselle. Harmi ettei nakymista voinut nauttia niin paljon koska koko ajan piti keskittya sataprosenttisesti ettei astunut harhaan. Kun tultiin alas, opettaja PK kertoi meille yhden surullisen tarinan turisteista jotka kulkivat tuon saman reitin 10-15 vuotta sitten: Eras perhe oli kaymassa St Mary's Peakilla ja niiden 15 vuotias poika puikkelehti etummaisena. Pian puolivalin jalkeen poikaa ei nakynytkaan enaa missaan mutta ne ajatteli etta se on jo mennyt edella tukikohtaan vuoren juurelle. Perhe palasi tukikohtaan, alas vuorelta, ja ihmetteli kun poika ei ollutkaan siella. Etsinnat alkoi ja neljan paivan paasta, ilman tulosta, etsinnat oli pakko lopettaa, ne jarkeili etta se on todennakoisesti kuollut jo kylmyyteen tai vedenhukkaan. Ruumista ei loytynyt koskaan, ennenkuin maastopalo tuhosi koko alueen. Pari vuotta sitten joku retkeilijaporukka loysi ihmisen luurangon reitin vieresta ja tama oli se kadonnut poika. Ilmeni etta poika oli joko kaynyt asioilla puskassa tai ottamassa valokuvan - syysta tai toisesta poikennut reitilta ja silta oli mennyt jalka poikki, eika paassyt sielta omin avuin pois eika sita loydetty ajoissa. Kamala tapaus ja onneksi kuulin vasta sen jalkeen kun oltiin kayty vuorella! Alla kuva ihan St Mary vuoren huipulta, korkeus 1170 metria. Lohkareella istuskelee Cameron.

Vaikka kulttuuri ja elamantyyli on aikalailla samat Suomessa ja Australiassa, tama on mulle ihan uusi maailma myos siksi etta jokainen itikka, kasvi ja elain on mulle uusi ja tuntematon. Talla reissulla nahtiin kaarmeita, hamahakkeja, liskoja, kenguruja, emu ja papukaija. Luulin etta myrkkyelaimet olisi vaelluksella ongelma mutta ne jatti meidat ihan rauhaan. Yolla yksikaan elukka ei tullut hairitsemaan. Talla alueella asui muuten ennen paljon aboriginaaleja, ja PK loysikin pari kivista keihaankarkea jotka ne on joskus tehneet.

Kolmantena paivana me kaveltiin koko porukan kanssa kymmenen kilometrin lenkki ensin puskien keskella (nyt tiedan mista nimi bushwalk on saanut alkunsa), sitten laskeuduttiin kuiluun joka on joskus ollut kuohuva koski mutta nyt vetta ei nakynyt missaan. Poukkoiltiin taas lohkareelta toiselle, valtavalle rotkolle asti, muinoinaan vesiputous (alla kuva tasta). Jyrkanteen reunalla oli neljan vuohen ruumiit; ne ei olleet paasseet sielta ylos. Kun tultiin takaisin leiriin, huomattiin etta linnut oli kayneet rikkomassa yhden muonapusseistamme ja vieneet yhden aamiaisemme. Meillehan vinoiltiin siita koko loppu reissu. Mutta ei me jaaty ilman aamupalaa kun meilla oli niin paljon ruokaa.

Toisena yona meidan oli tarkoitus tehda ns. solo experience, eli vietiin makuualusta noin sadan metrin paahan muista ja nukuttiin yo siella yksin. Ajattelin etta pelkaisin siella tai ainakin kyllastyisin kuoliaaksi mutta se ei ollutkaan mitaan sen ihmeempaa. Cameron oli napparana poikana punonut itselleen riippumaton jossa sen oli tarkoitus nukkua, mutta se rasahti alas kun se ekan kerran kaansi kylkea.

Summa summarum; oli hieno elamys ja hyvaa vaihtelua nahda jotain muuta Adelaiden lisaksi. Patikoimista tuli vahan paalle 30 km, sinansa ei ollut raskas reissu mutta jokainen askel vaati kauheasti keskittymista kun ei tiennyt mika kivi kestaa ja mika ei, ja sai varoa ettei nilkat mene. Uskomatonta kylla, kellekaan ei kaynyt mitaan haavereita siella kivikossa. Ja taas sai kuulla aussihuumoria koko rahan edesta. Kurssikaverit oli ihan mahtavia - niilla juttua riitti ja ne pelleili ja neureskeli koko ajan. Ja ne otti meidat ulkomaalaiset tosi hyvin mukaan, ja selitti kaikki jutut selkoenglanniksi kunnes me tajuttiin ne. Meilla oli itse asiassa niin hyva porukka etta mentiin pari tuntia Adelaideen palaamisen jalkeen baariin yhdessa. Tassa valissa ihan pakko mainita, etta yksi naista vaelluksen tyypeista oli Australian Idols - semifinalisti viime vuonna ja yksi paasi melkein Big Brotheriin :)

Surullista kylla, useimmat vitsit menee multa kylla viela yli hilseen kun keskustelu on vilkasta eika tunne naita sanontoja tai muita puhekielen ilmaisuja. Mutta aarettoman hassua, ystavallista ja huumorintajuista porukkaa silti, taytyy sanoa! Oli hauska reissu, mutta ihanaa palata Adelaiden Bent Streetille kotiin ja SUIHKUUN karistamaan neljan paivan polyt jaloista!